perjantai 11. lokakuuta 2013

Pixlr-o-matic ja Pixlr Express

Kirjoitin aiemmassa tekstissäni Pixlr-kuvankäsittelyohjelmasta, joka mahdollistaa valokuvien muokkailun internet-selaimella. Editorin lisäksi Pixlr tarjoaa käyttöön kaksi muutakin mielenkiintoista sovellusta – Pixlr-o-maticin ja Pixlr Expressin.

Pixlr Express käyttöliittymä
Pixlr Expressin käyttöliittymä.
Pixlr-o-matic on lähinnä tarkoitettu erilaisten efektien lisäämiseen valokuvaan. Sovellus on aika yksinkertainen, ja sopii hyvin vaikkapa niille, joilla ei ole halua ja jaksamista tehdä säätöjä kuviinsa alusta asti. Toki siitä löytyy hupia myös niille, jotka tykkäävät kokeilla ja leikkiä erilaisilla efekteillä (kuten minä itse).

Alkuun pääsee valitsemalla koneeltaan jonkin kuvan tai ottamalla sellaisen web-kameralla. Seuraavaksi käyttäjä voi lisätä haluamansa efektin, overlayn (peittotaso lienee paras suomennos) ja reunuksen kuvaan. Kuvan voi tallentaa tietokoneelleen.

Pixlr-o-matic-kokeilu
Eräs Pixlr-o-matic-kokeiluistani.

Express puolestaan on parannettu versio Pixlr-o-maticista. Siinä voi paitsi lisätä efektejä myös esimerkiksi muuttaa kuvan kokoa, kontrastia ja värikylläisyyttä. Hauska lisä ovat Expressin ”tarrat”, siis pienet kuvaobjektit joita voi ohjelman pienestä valikoimasta lisätä kuvaansa. Myös tekstin lisääminen kuvaan onnistuu. Expressillä voi myös koostaa kuvistaan kollaaseja.

Pixlr Express-kokeilu
Express-kokeilu. Sammakko on esimerkki niistä tarroista.

Sekä Pixl-o-matic, Express että aiemmin käsitelty Editor löytyvät osoitteesta http://pixlr.com/. Sovellukset ovat Flash-pohjaisia, joten jos käytössä on ongelmia, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa että Flash Player on ajantasalla.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Pixlr – ilmainen Photoshop pilvessä?

Toisinaan voi tarvita ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa, eikä ole lainkaan hassumpaa, jos ohjelma sattuu olemaan valmiiksi käytettävissä Internet-selaimella.

Törmäsin Pixlr-ohjelmaan aika vastikään, vaikkei se ihan uusi juttu olekaan. Se on kuitenkin osoittautunut kokeilemisen arvoiseksi, suorastaan yllättävän hyväksi. Sovellus ei edes tunnu kovin raskaalta, vaan jaksaa pyöriä vaikka käytettävissä oleva kone ei olisikaan aivan viimeistä huutoa.

Photoshopin käyttöön tottuneen on helppoa ottaa Pixlr käyttöön, sillä käyttöliittymä on hyvin samankaltainen. Vaikkapa kuvakoon muuttaminen ja värien säätö onnistuvat helposti. Edistyneitäkin ominaisuuksia löytyy, esimerkiksi tasojen (layers) tuki on positiivinen yllätys. Kaiken muun hyvän lisäksi ohjelmasta on saatavilla versio useilla kielillä – myös suomeksi.

Kuvatiedoston voi avata koneeltaan ja tallentaa työskentelyn jälkeen koneelleen. Myös tallennus ohjelman omassa tiedostomuodossa onnistuu niin, että tasot säilyvät.

Hyviä puolia Pixlrissä riittää. Monet ilmaiset ja edulliset koneelle asennettavat kuvankäsittelyohjelmat se peseekin mennen tullen. Onko se siis ilmainen Photoshop verkossa? Ei sentään. Jo epävakaus työskenneltäessä verkossa epäilyttää. Printtigrafiikan kanssa työskenteleville Pixlristä ei ole Photoshopin korvaajaksi, sillä kuten esimerkiksi Gimpistä, ei siitäkään löydy CMYK-tilaa. Lisäksi Pixlrissä ei voi käyttää omalla koneellaan olevia fontteja vaan on tyytyminen ohjelman omaan valikoimaan.

Monissa tilanteissa Pixlrin ominaisuudet riittävät ammattilaisellekin. Voisin kuvitella ettei tämän lähemmäksi ”ilmaista Photoshopia pilvessä” päästä ihan hetkeen. Ja varsinkin niiden, jotka suunnittelevat Photoshopin hankkimista mutta eivät osaa vielä käyttää sitä, kannattaa tutustua aluksi Pixlriin.

Käyttö ei vaadi rekisteröitymistä.

torstai 30. toukokuuta 2013

Musiikki ja Creative Commons

Ilmaiselle ja vapaasti käytettävälle musiikille on usein tarvetta esimerkiksi videoprojekteissa. Vaikka olisi tietysti ihanteellista, jos pystyisi tuottamaan kaiken käyttämänsä materiaalin itse, useimmat meistä eivät ole moisia renessanssi-ihmisiä. Aina ei myöskään ole aikaa saati rahaa tilata ääniä ulkopuoliselta tekijältä. Nykyään internetistä löytää vapaasti käytettävää äänimateriaalia suhteellisen helposti, kun vain jaksaa etsiä ja perehtyä aiheeseen.

Olen itse käyttänyt monissa projekteissa esimerkiksi Kevin MacLeodin musiikkia. MacLeod antaa sivustollaan Incompetech.com vapaasti käytettäväksi lukuisia erilaisia musiikkikappaleita. Niiden käytöstä ei siis tarvitse maksaa mitään, kunhan mainitsee kappaleiden tekijän.

Kappaleiden kohdalla käytetään niin sanottua CreativeCommons-lisenssiä. Creative Commons on todella tutustumisen arvoinen aihe kaikille kuvan ja äänen parissa työskenteleville. Aihe saattaa vaikuttaa aluksi hieman monimutkaiselta, mutta vaivannäkö palkitaan. Esimerkiksi MacLeod käyttää lisenssistä versiota, joka sallii kappaleiden käyttämisen myös kaupallisissa projekteissa. Lisenssistä on olemassa myös rajatumpia versioita, joten on hyvin tärkeää tietää, mihin milloinkin on oikeutettu.

Yleensä teoksensa vapaaseen käyttöön antavien nettisivuilla on Donate-painike, jonka kautta tekijälle voi lähettää rahaa. Vaikka tähän ei velvoiteta, on tietysti aina suositeltavaa tukea ihmisiä, jotka tekevät hyvää työtä.

Incompetech.comin ohella muita tutustumisen arvoisia sivustoja ovat ainakin: